slideshow 1 slideshow 2 slideshow 3

Ympäristömonitoroinnin laajennus Helsingin yliopistolle

EMMIMasinotekin ympäristömonitoroinnin liiketoiminta jatkaa kasvuaan. Yhtiömme on viimeisten kuukausien aikana kehittänyt aktiivisesti EMMI-ympäristömonitorointijärjestelmää ja uusin versio on nyt toimitettu Helsingin yliopiston Lammin tutkimusaseman käyttöön. Projekti on jatkoa jo edellisenä kesänä toimitettuun Vanajaveden vedenlaatuseurannan hankkeeseen.

Kaukovalvonnan laajennus ja kunnossapitojärjestelmä Kuhmoisiin

Waste water plantAlkutalven ja -kevään 2013 aikana on Masinotek laajentanut Kuhmoisten vesilaitoksen käyttöön toimitettua kaukovalvontajärjestelmää sekä toteuttanut Kuhmoisiin myös Vehu-kunnossapitojärjestelmän. Yhtiömme toimittamaan Masnet-10 kaukovalvontaan on kytketty nyt kaikki kunnan jätevesipumppaamot.

Vehu -kunnossapitojärjestelmä Ähtärin Energia ja Vesi Oy:lle

Ähtärin Energia ja Vesi Oy on eteläpohjalaisen eläinpuistostaan tunnetun Ähtärin kaupungin omistama yhtiö. Yhtiö vastaa kaupungin alueella kaukolämmön tuotannosta ja jakelusta mutta myös kaupungin vesihuollosta. Yhtiö tuottaa kahdella leijukerroskattilallaan kaukolämpöä pääpolttoaineenaan paikallinen metsähake. Keskitalvella lämpöä tuotetaan tarvittaessa myös öljykattiloilla.

Pumppaamoiden etäseuranta ja hälytysjärjestelmä Kuhmoisiin

Keskisuomalainen Kuhmoisten kunta tilasi syksyn 2012 aikana vesihuoltolaitoksensa jätevesipumppaamoiden etäseurantajärjestelmän ensimmäisen vaiheen Masinotekilta.

Käyttöpäiväkirjapalvelut vesilaitoksille

Diary_ennakkohuolto_esimerkkikuvaKesän ja syksyn 2012 aikana on Masinotek saanut valmiiksi useita hankkeita, joissa on toteutettu vesilaitoksille sähköisiä käyttöpäiväkirjoja. Kussakin hankkeessa on käyttöpäiväkirjat toteutettu jo aikaisemmin vesilaitokselle toimitetun kunnossapitojärjestelmän osaksi.

Johtokarttapalvelu ja mobiillikäyttöliittymät Lohjan Energiahuollolle

Kaukolämpöverkosto ja johtokarttapalvelu, mukana kaukolämpökaivotMasinotek on laajentanut Lohjan Energiahuollolle (LOHER) toimitettua kunnossapitojärjestelmää.Aikaisemmin Loherin energialaitosten kunnossapitoon toimitettuun Energia-Vehu -järjestelmään on nyt kytketty myös karttapohjainen kaukolämpöverkoston kunnossapito sekä laitosten käyttöpäiväkirjapalvelut.

Helsingin yliopistolle ympäristömonitorointipalvelu

Emmi; ympäristömonitorointiMasinotek on toteuttanut kesän 2012 aikana Helsingin yliopiston Lammin biologiselle asemalle ympäristömonitorointipalvelun. Palvelu on Internet-pohjainen ja sen kautta voidaan seurata Hämeenlinnan seudulla sijaitsevan Vanajaveden selkävedelle asennetun veden laadunseurantamittarin mittaamia lukuarvoja. Seuranta-anturina hankkeessa käytetään ns.

Sivut

 

Sivukartta:   Etusivu   Tuotteet   Palvelut   Referenssit   Yritys   Yhteystiedot