Masinotekilta pohjavesien yhteistarkkailujärjestelmä Länsi-Uudenmaan Vesiensuojeluyhdistykselle

PohjvaesiputkiLänsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry eli LUVY on yksi Suomen merkittävimmistä toimijoista pohjavesialueiden tarkkailutoiminnassa. LUVY:n toimialueella sijaitsee mm. Suomen toiseksi tärkein salpausselkä - Lohjan hiekkaharjumuodostelma. Lisäksi LUVY tutkii ja seuraa pohjavesien pinnankorkeuksia ja kemiallista tilaa jatkuvatoimisesti laajalla alueella Keski-Uudeltamaalta Hankoon saakka. Erityistä osaamista LUVY:lle on kertynyt ns. pohjavesien yhteistarkkailuista, jolloin pyritään muodostamaan mahdollisimman laaja kuva kokonaisten pohjavesialueiden tilasta kattaen myös yksittäisten teollisuustoimijoiden pohjavesitarkkailut kullakin alueella.

Masinotek on toimittanut LUVY:lle Internet-pohjaisen EMMI-ympäristömonitorointijärjestelmän. EMMIin tallennetaan LUVY:n pohjavesitarkkailun kohdealueet sekä jokainen yksittäinen havaintoputki. Dataa kerätään EMMIin manuaalimittauksilla mutta sama järjestelmä mahdollistaa myös automaattisten mittausten kytkennän. EMMIin voidaan kerätä mittaustietoja myös ulkopuolisista järjestelmistä ja Open data -palveluista. Hankkeen aikana kytketään EMMIin myös automaattisia sääasemia, jotka tuottavat järjestelmään dataa valmiin Webservice-rajapinnan kautta.

LUVY:lle EMMI mahdollistaa yhtenäisen seurannan kaikista pohjavesialueista, niiden pinnankorkeuksista sekä kemiallisten analyysitulosten seurannan. Samaan tapaan EMMIstä saadaan myös raportit ELY-keskus raportointia varten.