Masinotek
Erilaisia käyttötapauksia aiheesta "kunnossapitojärjestelmä"
  1. Oulaisten kaupungin kiinteistöt Masinotekin sähköiseen talokirjajärjestelmään

    jokimaisemakuva Masinotek on toimittanut AHJO-kunnossapitojärjestelmään perustuvan sähköisen talokirjajärjestelmän Oulaisten kaupungille. Kaupunki vertaili ennen hankintaa erilaisia markkinoilla olevia vaihtoehtoja ja painotti valintakriteereissään ennen kaikkea järjestelmän helppokäyttöisyyttä ja laajentamismahdollisuutta myös kaupungin infraomaisuuden käyttöön. Lisäksi AHJOn valintaa puolsivat mahdollisuus kytkeä mukaan kaupungin kiinteistöjen energiakulutuksen seuranta sekä olosuhdeseuranta. Lue lisää
  2. Teuvan kunnan teknisen toimen käyttöön Masinotekin kunnossapito- ja karttapalvelujärjestelmät

    Lämpölaitoksen Masinotkein AHJO -kunnossapitojärjestelmä biopolttoainetta käyttävälle laitokselle Eteläpohjalainen Teuvan kunta on hankkinut Masinotekin AHJO-kunnossapitojärjestelmän ja Masmaps-karttapalvelun teknisen toimen kaikkien toimialueiden yhteiseksi tietojärjestelmäksi. Järjestelmä kattaa kiinteistöjen, liikuntapaikkojen, vesi- ja lämpölaitoksen kohteiden, leikkikenttien sekä teiden ja kenttäkaluston kunnossapidon kohteet. Järjestelmällä voidaan ajastaa kaikki ennakkohuollot ja se sisältää sekä käyttöpäiväkirja- että tehtävämoduulit. AHJOon talletetut kohteet näytetään karttapalvelussa, jonne on upotettu myös kunnan vesijohtoverkon verkkotiedot. Lue lisää
  3. Loviisan Lämpö Oy osti Masinotekin karttapalvelut ja kunnossapitojärjestelmän

    Loviisan lämpölaitos - AHJO kunnossapitojärjestelmä Loviisan Lämpö on valinnut kattilalaitosten ja kaukolämpöverkon kunnossapitotoimintaan Masinotekin kehittämät ja ylläpitämät tietojärjestelmät. Loviisan Lämpö on iso alueellinen toimija ja se vastaa Loviisan kaupungin lisäksi kaukolämmön tuontannosta myös lähikunnissa Pornaisissa sekä Pukkilassa. AHJO-kunnossapitojärjestelmällä hoidetaan sekä kattilalaitosten että kaukolämpöverkkojen kunnossapitotoiminta. Masinotekin Masmaps-verkkotietojärjestelmä integroituu AHJOon ja mahdollistaa verkon sijaintitietojen seurannan ja vikatilanteiden kirjaukset suoraan kentällä mobiililaitteilla. Lue lisää
  4. Keuruun kaupungin tekninen toimi hankki AHJO-kunnossapitojärjestelmän

    Teknisen toimen liikennemerkkien kunnossapito Masinotek on toimittanut Keuruun kaupungin teknisen toimen käyttöön AHJO kunnossapitojärjestelmän sekä tähän kytketyn Masmaps-karttapalvelun. Järjestelmiä käytetään kaupungin kaikkien yleisten alueiden kunnossapidon seurannassa, ennakkohuoltojen aikataulutuksessa sekä mm. leikkikenttien turvallisuustarkastuksissa. Masinotek vastaa molempien järjestelmien kehittämisestä, ylläpidosta ja käyttötuesta. Lue lisää
  5. Keuruun Vesi valitsi Masinotekin AHJO-kunnossapitojärjestelmän

    Keuruun Veden jätevesilaitos Keuruun Vesi harkitsi pitkään sopivan kunnossapitojärjestelmän hankkimista. Tavoitteena oli saada käyttöön järjestelmä, joka tukisi koko vesilaitostoimintaa niin verkostojen kuin myös laitosten ja vedenottamoiden osalta. Masinotekin AHJO-kunnossapitojärjestelmän valintaa puolsi muiden vesilaitosten suositukset, mobiilikäyttöisyys sekä mahdollisuus hankkia samalta toimittajalta myös yhteensopiva verkostokarttapalvelu. Lue lisää
  6. Raaseporin Vedelle Masinotekin AHJO-kunnossapitojärjestelmä

    Raaseporin Veden toiminta Raaseporin Vesi vastaa kaupungin vesihuollosta, juomaveden tuotannosta ja jakelusta sekä viemäriverkostojen ja useiden jätevesilaitosten toiminnasta. Toiminta on poikkeuksellisen laajaa ja monitahoista, sillä vastuualue kattaa Raaseporin kuntaliitoksen kautta entisten Tammisaaren ja Karjaan kaupunkien sekä Pohjan kunnan vesihuoltotoiminnot. Vesihuollon laitekannan ja vedenkäsittelyprosessien hallintaan on hankittu käyttöön Masinotekin kehittämä ja ylläpitämä AHJO-kunnossapitojärjestelmä. Lue lisää
  7. Masinotek toteutti Sipoon Vedelle sähkönkulutuksen seurantapalvelut

    Jätevesipumppaamon taajuusmuuttajat Sipoon Vedellä on kymmeniä jätevesipumppaamoita sekä taajamien paikallispumppaamoina että HSY:n Viikin puhdistamoon johtavina siirtopumppaamoina. Pumppaamoiden yhteinen sähkönkulutus on vesilaitokselle merkittävä kuluerä ja kustannuksia nostaa myös tahaton hulevesien joutuminen viemäriverkostoon. Masinotek on toteuttanut Sipoon Vedelle sähkönkulutuksen seurantajärjestelmän, jolla kerätään kaikista jätevesipumppaamoista tuntikohtaiset kulutusmittaustiedot. Järjestelmää voidaan käyttää mm. vuotovesien hallinnassa ja pumppaamoiden huoltotoiminnan optimoinnissa. Lue lisää
  8. Kiteen vesilaitokselle Masinotekin AHJO-kunnossapitojärjestelmä ja karttapalvelut

    Jätevesipumppaamoiden kunnossapitojärjestelmä Kiteen kaupungin Kesälahden vesilaitos toimittaa Kiteelle juomaveden sekä vastaa jätevesien puhdistuksesta. Vesilaitos hankki Masinotekin AHJO-kunnossapitojärjestelmän keväällä kokeilukäyttöön. Hyvien kokemusten perusteella järjestelmä otettiin tuotannolliseen käyttöön syksyllä 2021. Lisäksi osapuolet sopivat myös Masinotekin Masmaps-karttapalvelun toimituksesta Kesälahden verkostotoiminnan seurantaan. Lue lisää
  9. Kausalan Vesi-ja lämpölaitoksille AHJO-kunnossapitojärjestelmä

    Iitti-kausala-kaupunkikuva Kaakkois-Suomalaisen Iitin kunnan omistama Kausalan Lämpö Oy vastaa kunnan alueella sekä kaukolämmön tuotannosta ja jakelusta että myös kaikesta kunnan vesilaitostoiminnasta. Yhtiö testasi Masinotekin AHJO-järjestelmää molempien laitosten kunnossapidossa useiden kuukausien ajan ja päätti hankkia AHJOn sekä siihen liittyvät ylläpitopalvelut Masinotekilta. Lue lisää
  10. Alva Yhtiöiden pohjavesiseurantaan Masinotekin karttapalvelut ja kunnossapitojärjestelmä

    Pohjaveden havaintoputki mäntykankaalla Alva-Yhtiöt Oy on Keski-Suomen alueen merkittävin energia- ja vesilaitosyhtiö. Masinotek on toimittanut jo vuodesta 2013 alkaen Alvan edeltäjälle, Jyväskylän Energialle, jatkuvatoimisia mittauslaitteita ja näiden tietojärjestelmäpalveluita. Nyt uudella yhtiömuodolla ja -nimellä jatkava Alva-Yhtiöt Oy on tilannut Masinotekilta useita kymmeniä uusia pohjaveden pinnanmittausasemia. Lisäksi Masinotek on toimittanut Alvalle AHJO-kunnossapitojärjestelmän valmiina ylläpidettävänä palveluna Alvan merkittävimpien pohjavesialueiden seurantaan. Lue lisää
  11. Masinotekin AHJO tukee Iin vesilaitoksen kunnossapitoa

    Ilmakuva Iin vesilaitoksesta. Iin kunnan väkiluku on kasvanut 1980-luvulta lähtien ja lähestyy jo kymmentätuhatta. Iin ja Kuivaniemen kunnat yhdistyivät vuonna 2007 ja sen mukana Iin vesilaitoksen toiminta kasvoi. Iin vesilaitos toimittaa asukkailleen pohjavettä, ylläpitää puhdas- ja jätevesiverkostoa sekä vastaa puhdistamon toiminnasta. Toiminnan laajennuttua AHJO-kunnossapitojärjestelmä tarjoaa toiminnalle hyvää tukea ja käyttövarmuutta monipuolisilla ominaisuuksilla. Lue lisää
  12. Nivos Veden jätevedenpuhdistamolle AHJO-kunnossapitojärjestelmä

    Ilmakuva Nivosveden jätevesipuhdistamosta. Kuvaan upotettu mobiilinäyttökuva AHJO-järjestelmästä. Nivos Vesi Oy vastaa Mäntsälän kunnan ja Pornaisten vesihuollosta. Yhtiö hankki kesällä 2019 Masinotekin AHJO-kunnossapitojärjestelmän jätevesilaitokselleen. Hanke on osa jo vuosia jatkunutta yhteistyötä, jonka puitteissa Mäntsälän kunnan useiden laitosten kunnossapitoa seurataan Masinotekin kehittämän ja ylläpitämän AHJO-järjestelmän avulla. Lue lisää
  13. Haminan Vedelle Masinotekin kunnossapitojärjestelmä

    Pumppaamo tien vieressä. Haminan Vesi vastaa alueellaan puhtaan veden ja viemärivesien verkostoista sekä verkoston pumpaamoista ja osin myös vedenottamoista. Liikelaitos päätti hankkia Masinotek Oy:ltä kunnossapitojärjestelmän tehtyään ensin markkinatiedusteluita sekä kyseltyään AHJO-kunnossapitojärjestelmän referenssikokemuksia alueen muilta vesilaitoksilta. Lue lisää
  14. Porvoon Energia hankki AHJO-kunnossapitojärjestelmän

    Porvoon Energian savupiiput. Porvoon Energia on merkittävä alueellinen lämmön ja sähkön tuottaja sekä jakelija. Lähes kaikki sen tuottama kaukolämpö on nykyään 100% uusiutuviin energialähteisiin perustuvaa. Porvoon Energialla on useita voimalaitoksia sekä verkostoja Porvoon ja Loviisan alueilla. Yhtiö on hankkinut käyttöönsä täyden palvelun AHJO-kunnossapitojärjestelmän Masinotek Oy:ltä. Lue lisää
  15. Sipoon Veden kunnossapito Masinotekin AHJO-järjestelmään

    Talvinen jokikuva Sipoosta. Sipoon Veden AHJO-kunnossapitojärjestelmän tuotantovaiheen käyttö aloitettiin vuoden 2018 tammikuussa. AHJO hankittiin Masinotekilta valmiina internet-palveluna. Järjestelmän valinta tehtiin vesialan konsulttiyhtiö FCG:n tekemien vertailujen ja kilpailutuksen pohjalta. Masinotekin toimitukseen sisältyi myös AHJOon liitetyn Masinotekin Masmap-karttapalvelun toteutus. Lue lisää
  16. Savonlinnan kaupungin vesilaitokselle Masinotekin AHJO-kunnossapitojärjestelmä

    Hinaaja-alus Saimaalla. Savonlinnan Vesi on kasvanut kuntaliitosten myötä. Vastuualue on kasvanut viime vuosina niin maantieteellisesti kuin laitosten lukumääränkin osalta. Muutokset edellyttävät tarkempaa ja ajantasaisempaa tietoa laitosten ja verkoston kunnosta sekä huoltotoiminnan seurannasta. Masinotek Oy on toimittanut Savonlinnan kaupungin vesilaitokselle AHJO-kunnossapitojärjestelmän ja siihen liittyvät ylläpitopalvelut. Lue lisää
  17. Masinotek mukaan laajaan TEKES-hankkeeseen

    Tiedonsiirtoa AHJO- ja EMMI-järjestelmien välillä. Suomalaisen prosessiteollisuuden kilpailukyky perustuu yhä enemmän tehokkaaseen suunnitteluun ja toimijoiden verkottumiseen. Tämä edellyttää kehittyneitä tiedonsiirtoratkaisuja. Masinotek on mukana TEKES-rahoitteisessa Engineering Rulez -hankeessa, jossa yhtiö kehittää kunnossapitojärjestelmän ja automaatiojärjestelmien tiedonsiirtoratkaisuja. Hankkeen muut toimijat ovat: Fortum, Pöyry, Outotec, VTT ja alan standardeista vastaava PSK Standardisointi. Lue lisää
  18. Mäntsälän Vedelle Masinotekin AHJO-kunnossapitojärjestelmä

    Laitoskuva Nivos Veden paineenkorotuspumpuista. Mäntsälän kunta on kasvanut viime vuosina nopeasti. Kunta on ollut myös edelläkävijänä teknisen puolen yhtiöidensä uudelleenjärjestelyissä. Vuoden 2017 alussa Mäntsälän kunnan energia- ja vesilaitostoiminnat yhtiöitettiin Nivos-konsernin alle. Nivos Vesi Oy tuottaa vesihuoltopalveluita Mäntsälän kunnan asemakaava-alueelle sekä lähialueiden kiinteistöille. Se vastaa myös Pornaisten ja Pukkilan kuntien vesihuollosta isäntäkuntamallilla. Uusi Nivos Vesi Oy hankki tammikuussa 2017 Masinotekin AHJO-kunnosapitojärjestelmän. Lue lisää
  19. Kauhavan Vesi Oy valitsi Masinotekin kunnossapitojärjestelmän

    Maisemakuva Kauhavalaisesta pellosta jossa latoja aamuauringossa. Kauhavan Vesi Oy vastaa maantieteellisesti laajasta vesihuoltoalueesta. Yhtiön vastuulle kuuluvat niin Kauhavan kaupungin keskusta-alue kuin myös Alahärmän, Ylihärmän sekä Kortesjärven alueet. Näiden alueiden puhdasvesilaitos- ja jätevesilaitostoiminnan sekä verkoston kunnossapidon käytössä on nyt Masinotekin toimittama AHJO-kunnossapitojärjestelmä. Lue lisää
  20. Orimattilan Lämpö Oy:lle Masinotekin mobiilikäyttöinen kunnossapitojärjestelmä

    Orimattilan Lämpö Oy julkisivu. Lahden talousalueella sijaitseva Orimattilan kaupunki omistaa Orimattilan Lämpö Oy:n, joka tuottaa pääosin biopolttoaineisiin pohjautuen kaukolämpöä sekä vastaa sen jakelusta alueen teollisuuteen ja kotitalouksille. Yhtiö on tehnyt viime vuosina mittavia investointeja kattilalaitosten ja jakeluverkon uudistuksiin. Laajan vertailun tuloksena tehty päätös Masinotekin AHJO-kunnossapitojärjestelmän hankkimisesta auttaa yhtiötä jatkossa parantamaan kunnossapidon tehokkuutta ja mahdollistaa nykymääräysten mukaisen toiminnan laatuseurannan niin turvallisuuden kuin toiminnan jatkuvan parantamisen osalta. Lue lisää
  21. Mäntsälän Sähkön lämpölaitosten hyötysuhdelaskennat Masinotekin AHJO-kunnossapitojärjestelmään

    Karttakuva Mäntsälän Sähkön energiaverkosta. Mäntsälän Sähkö on laaja-alainen etelä-suomalainen energiayhtiö. Yhtiö tuottaa lämpö- ja sähköenergiaa sekä vastaa kaukolämmön jakelusta paikalliselle teollisuudelle ja kotitalouksille. Energialaitosten kunnossapidossa Mäntsälän sähkö käyttää Masinotekin AHJO-kunnossapitojärjestelmää, johon on uutena ominaisuutena kehitetty myös automaattinen energialaitosten hyötysuhdelaskenta. Lue lisää
  22. Uppsalan yliopistolle Masinotekin VEHU-kunnossapitojärjestelmä sekä EMMI-ympäristömonitorointijärjestelmä

    Jäinen järvi ja Uppsalan säähavaintopiste pienessä saaressa. Uppsalan yliopisto on Ruotsin toiseksi suurin yliopisto ja merkittävä luonnontieteellisen tutkimuksen keskus. Yksi yliopiston vanhimpia tutkimusyksiköitä on Erkenin luonnontieteellinen tutkimusasema, joka on harjoittanut vesistöön ja ilmatieteeseen liittyvää tutkimustoimintaa jo lähes 100 vuotta. Tutkimusaseman mittausinstrumenttien kunnossapito ja datan keräys automaattiasemilta tehdään Masinotekin kehittämillä ja ylläpitämillä järjestelmillä. Lue lisää
  23. Turun vesiliikelaitokselle ja Jyväskylän Energialle Masinotekin tiedonvarmistuspalvelu MasTakeout

    Talvinen maisemakuva jään yli Jyväskylän Energiasta auringonlaskun aikaan. Osalle Masinotekin suurimmista asiakkaista on tärkeää, että heidän Masinotekin toiminnanseurantajärjestelmiin tallennettava datansa varmistetaan myös asiakkaan omille palvelimille. Normaalisti Masinotek ylläpitää palvelut ja varmuuskopioinnit asiakkaalle toimitettavan Internet-palvelun kautta, mutta uutena lisäpalveluna on yhtiömme kehittänyt myös täysin automatisoidun prosessin, jolla asiakas saa määrävälein kopion kaikista omista järjestelmiin tallentamistaan tiedoista. Automaattisen varmuuskopiointipalvelun Masinotek on toimittanut vuoden 2016 alussa sekä Jyväskylän Energian Vesi- ja Verkot liiketoimintayksikölle että myös Turun Seudun Vesilaitokselle. Lue lisää
  24. Mäntsälän Sähkölle Masinotekin kunnossapitojärjestelmä

    Nivos Energian voimalaitos. Mäntsälän Sähkö Oy (MSOY) on monipuolinen eteläsuomalainen energiayhtiö. Se tuottaa ja toimittaa asiakkailleen sekä sähköä että kaukolämpöä ja vastaa myös maakaasun jakelusta alueellaan. MSOY teki perusteellisen selvityksen markkinoilla olevista kunnossapitojärjestelmistä ja päätyi valinnassaan Masinotekin VEHU- ja AHJO -järjestelmien hankintaan. Lue lisää
  25. Turun Seudun Vesi Oy:lle Masinotekin kunnossapitojärjestelmä

    Turun Seudun Veden Huittisten vesilaitos. Turun Seudun Vesi Oy (Turku TSV) on lounais-suomalaisten kuntien ja kaupunkien omistama Suomen suurin tukkuvesiyhtiö. Se toimittaa alueen vesilaitoksille puhtaan veden pohjavedenottamoista sekä Kokemäenjoesta puhdistetusta vedestä valmistamalla siitä tekopohjavettä Virttaankankaan harjualueilla. Laitosten kunnossapitojärjestemäksi Turku TSV on valinnut Masinotekin VEHU- ja AHJO-järjestelmät. Lue lisää
  26. Kunnossapitokohteiden automaattinen tunnistus Masinotekin QR-koodeilla

    QR-koodi. Masinotek on kehittänyt uuden järjestelmän, jolla voidaan tuottaa ja kytkeä QR-koodeja kaikkiin yhtiön toimittamiin järjestelmiin. Tekniikkaa esitellään ensimmäistä kertaa Helsingin messukeskuksessa pidettävien kansainvälisten Euromaintenance 2014 messujen yhteydessä toukokuun alussa. Järjestelmä toimii maailmanlaajuisesti ja siihen voidaan liittää kymmeniä miljardeja erilaisia tunnisteita. Lue lisää
  27. Joensuun Vesi seuraa jätevesipumppaamoiden kunnossapitoa Masinotekin kunnossapitojärjestelmällä

    Joensuun Veden pumppaamo talvimaisemassa. Joensuun kaupungin vesilaitos, joka vastaa myös useiden ympäryskuntien vesihuollosta, on tilannut Masinotekilta internet-pohjaisen VEHU-kunnossapitojärjestelmän toimituksen ja räätälöinnin. Hankkeen ensimmäisessä osassa VEHU on otettu käyttöön jätevesipumppaamoiden kunnossapidon seurannassa. Joensuun Vedellä on laajalla alueella Itä-Suomessa yli 200 JV-pumppaamoa. Lue lisää
  28. Lakeuden Vedelle VEHU-kunnossapitojärjestelmä

    Lakeuden Vesi logo. Lakeuden Vesi Oy toimii tukkuvesiyhtiönä Etelä-Pohjanmaan sydämessä. Se toimittaa puhtaan veden osakasyhtiöilleen eli Ilmajoen, Jalasjärven, Kurikan ja Seinäjoen vesilaitoksille sekä Altialle ja Valiolle. Lakeuden Vesi valitsi kunnossapitojärjestelmäkseen Masinotekin VEHUn. Lue lisää
  29. Kaukolämpöverkon etävalvonta Seinäjoen Energialle

    Masinotekin etävalvontaratkaisut laajenivat kevään 2013 aikana myös kaukolämpöverkon valvontaan. Masinotekin toimittamalla järjestelmäkokonaisuudella valvotaan reaaliaikaisesti kaukolämpöverkon tasapainoa mittaamalla verkon kaukaisimmista etäpisteistä lämpötiloja sekä paineita. Mittaukset suoritetaan täysin automaattisesti ja tiedot kerätään GPRS-datayhteydellä jatkuvatoimisesti. Masinotek on aikaisemmin toimittanut Seinäjoen Energialle sekä kunnossapitojärjestelmän että lämpölaitosten käyttöpäiväkirjapalvelut. Lue lisää
  30. Kaukovalvonnan laajennus ja kunnossapitojärjestelmä Kuhmoisten vesilaitokselle

    Talvikuva Pellon yli Kuhmoisten vesilaitoksesta. Alkutalven ja -kevään 2013 aikana on Masinotek laajentanut Kuhmoisten vesilaitoksen käyttöön toimitettua kaukovalvontajärjestelmää sekä toteuttanut Kuhmoisiin myös VEHIU-kunnossapitojärjestelmän. Yhtiömme toimittamaan Masnet-10 kaukovalvontaan on kytketty nyt kaikki kunnan jätevesipumppaamot. Masinotek vastasi pumppaamoiden osalta vanhojen hälytysjärjestelmien purkamisesta sekä korvaamisesta uusilla Masinotekin paikkalisloggereilla, jotka lähettävät hälyviestit tekstiviestisanomina päivystäjille että kommunikoivat GPRS-viestiyhteydellä pumppaamoiden käyntiajat ja muut seurantatiedot internet-pohjaiseen Masnet-10 -järjestelmään. Lue lisää
  31. Masinotekin Vehu -kunnossapitojärjestelmä Ähtärin Energia ja Vesi Oy:lle

    Ähtärin Energia. Ähtärin Energia ja Vesi Oy on eteläpohjalaisen eläinpuistostaan tunnetun Ähtärin kaupungin omistama yhtiö. Yhtiö vastaa kaupungin alueella kaukolämmön tuotannosta ja jakelusta mutta myös kaupungin vesihuollosta. Yhtiö tuottaa kahdella leijukerroskattilallaan kaukolämpöä pääpolttoaineenaan paikallinen metsähake. Keskitalvella lämpöä tuotetaan tarvittaessa myös öljykattiloilla. Kattilalaitosten kunnossapidon seurantaan on Masinotek toimittanut alkuvuoden 2013 aikana Ähtärin Energia ja Vesi Oy:lle VEHU-kunnossapitojärjestelmän. Lue lisää
  32. Johtokarttapalvelu ja mobiillikäyttöliittymät Lohjan kaupungin energiayhtiölle

    Karttapalvelukuva Lohjan Energian kaukolämpöverkostosta. Masinotek on laajentanut Lohjan Energiahuollolle (LOHER) toimitettua kunnossapitojärjestelmää. Aikaisemmin Loherin energialaitosten kunnossapitoon toimitettuun Energia-VEHU -järjestelmään on nyt kytketty myös karttapohjainen kaukolämpöverkoston kunnossapito sekä laitosten käyttöpäiväkirjapalvelut. Toimitetut laajennukset on otettu Loherilla käyttöön kesän ja alkusyksyn 2012 aikana. Lue lisää
  33. Kunnossapitojärjestelmä Seinäjoen Energialle

    Ilmakuva Seinäjoen Energian toimipisteestä. Seinäjoen Energia ja Masinotek Oy ovat solmineet sopimuksen kunnossapitojärjestelmän toimittamisesta voimalaitoskunnossapitoon. Järjestelmä pohjautuu Masinotekin Energia-VEHU -järjestelmään. Sitä tullaan käyttämään Seinäjoen Energian kaikkien lämpölaitosten kunnossapidon järjestelmänä. Lue lisää
  34. Kunnossapitojärjestelmä Seinäjoen Vedelle

    Seinäjoen Vesi hankkii Masinotekin kunnossapitojärjestelmän Seinäjoen kaupungin jätevesilaitokselle. Järjestelmää tullaan käyttämään sekä laitetietojen tallettamiseen että kunnossapidon työprosessien ohjaamiseen. Laitteiden kunnossapitohistoria voidaan tallettaa järjestelmään työtyyppien mukaisen lomakejärjestelmän kautta. Lue lisää