Masinotek
Erilaisia käyttötapauksia aiheesta "emmi"
  1. Masinotekilta Kuopion vesistöalueille vedenlaadun jatkuvatoimiset mittausasemat

    Masinotek-jatkuvatoiminen-vedenlaadun-mittausasema Kuopion länsilaidalla toimiva Rasvanki-Virmasvesi osakaskunta vastaa laajan vesistöalueen kunnostustoiminnasta ja toimii alueen kalastustoiminnan valvojana. Osakaskunta on hankkinut Masinotekilta kolme hyvin varusteltua jatkuvatoimista vedenlaadun mittausasemaa sekä näiden maastoasennus- ja dataseurantapalvelut Iittalanjoen ja Keihäsjärven alueille. Hanke on saanut tukea Saastamoisen säätiöltä ja mittausasemien tulosanalyyseistä vastaa Itä-Suomen yliopiston Joensuun kampuksen vesistötutkijat. Lue lisää
  2. Lakeuden Etappi käyttää ympäristöseurantaan Masinotekin EMMI-järjestelmää

    Lakeuden Etappi ja Masinotek Oy Lakeuden Etappi on yksi Suomen kunnallisesti omistetuista alueellisista jätehuoltoyhtiöistä. Se vastaa jätehuollosta ja kierrätystoiminnasta yhteensä kahdeksan kaupungin ja kunnan alueella. Masinotek on toimittanut Lakeuden Etapille kehittämänsä EMMI-järjestelmän ympäristömittaustiedon seurantaan. Osana hanketta otettiin käyttöön myös EMMIiin kytkettävissä oleva Masmaps-karttapalvelu, jonka Masinotek on kehittänyt infratiedon ja mittaustiedon seurantaan ja jonka päällä voidaan tarkastella laajojen alueiden mittausdataa yhdellä käyttöliittymällä. Lue lisää
  3. Nurmijärven Vedelle Masinotekin aluemittausjärjestelmä

    Aluemittausjärjestelmän mittakaivo. Nurmijärven kunta kasvaa nopeasti ja samoin kunnan vesijohtoverkoston pituus. Kunnan vesilaitos on päättänyt hankkia laajan aluemittausjärjestelmän kokonaistoteutuksen Masinotek Oy:ltä. Aluemittausjärjestelmällä seurataan vesijohtoverkon vuotovesitilanteita ja sitä voidaan käyttää häiriötilanteiden selvittämiseen ja investointitarpeiden laskentaan. Masinotekin toimitus käsittää mittakaivot, etäseurattavat virtaus- ja paineanturit sekä IoT-lähettimet. Mittausdataa seurataan Masinotekin kehittämällä EMMI-järjestelmällä ja siihen liitetyllä Masmaps-karttapalvelulla. Lue lisää
  4. R.Erik ja Bror Serlachiuksen Säätiö hankki Masinotekin EMMI-järjestelmän

    Virtavesikunnostuksen pinnankorkeuden mittauspiste, Masinotek Oy R.Erik ja Bror Serlachiuksen Säätiön tehtävänä on metsien ja virtavesien suojelu sekä alan tutkimuksen tukeminen. Säätiö on hankkinut Masinotek Oy:n kehittämän EMMI-järjestelmän sekä tähän liittyviä automaattisia ympäristömittauslaitteita virtavesien kunnostuksien seurantahankkeisiin. Ensimmäisessä hankkeessa Keski-Suomalaisessa virtavesiympäristössä Masinotek on vastannut sekä mittausyksiköiden toimituksista, maastoasennuksista että myös mittausdatan jatkuvatoimisesta seurannasta. Jatkossa säätiön tavoitteena on laajentaa EMMIn käyttöä myös tulevissa luontoseurantahankkeissa. Lue lisää
  5. Keuruun Veden sähkönkulutusseuranta Masinotekin EMMI-järjestelmään

    Energiaseuranta sähkökaappi ja sähkömittari Keuruun Vesi on tilannut Masinotekilta EMMI-järjestelmän vesilaitoksen energiakulutuksen seurantaan. Vuoden vaihteessa toteutetussa hankkeessa Masinotek on toimittanut Keuruun Vedelle täysin automatisoidun sähköenergian kulutuskohteiden seurantapalvelun. Mittaustiedot haetaan Fingrid Datahub -palvelusta Masinotekin EMMI-järjestelmään rajapintakytkennällä. Mittaustiedot tuodaan EMMIin sekä kaikkien jätevesipumppaamoiden että myös isoa kulutusta edustavan jätevesilaitoksen osalta. EMMIssä dataa voidaan tarkastella erilaisilla kuvaajilla, toteuttaa raportointia ja seurata vesilaitoksen kokonaisenergiatehokkuutta. Lue lisää
  6. Kirkkonummen Vedelle Masinotekin EMMI laboratoriotulostietojen ja pohjavesien seurantaan

    kuva_taajamasta_ Kirkkonummen Vesi on hankkinut Masinotekilta yhtiön kehittämän EMMI-järjestelmän tehostamaan vesilaitoksen vedenlaadun ja pohjavesien pinnankorkeuksien seurantaa. EMMIin on hankkeen yhteydessä toteutettu rajapinnat Metropolilabin ja Länsi-Uudenmaan vesiensuojeluyhdistyksen laboratoriojärjestelmiin. Näin voidaan Kirkkonummen Veden EMMIn kautta seurata vedentuotannon laatua ainutlaatuisen pitkillä, yli 20 vuotta jatkuneilla aikasarjoilla. Samassa yhteydessä Masinotek on liittänyt EMMIin myös rajapinnat Digitan LoRaWAN-verkosta, jota kautta EMMIin päivittyy jatkossa myös pohjavesipintojen seurantatiedot automaattisesti. Lue lisää
  7. Masinotek toimitti soiden ennallistamisen seurantapalvelut Tapiolle ja Sykelle

    Ennallistamishankkeen jatkuvatoimisten mittalaitteiden asennus turvetuotantoalueelle Suomen valtion omistama metsätalouden kehittäjä- ja konsulttiyritys Tapio Oy on aloittanut yhdessä SYKE:n kanssa uuden soiden ennallistamista tutkivan ohjelman. Hanke on osa laajaa EU:n Horizon2020-ohjelman alaista Merlin-hankekokonaisuutta, johon osallistuu kymmeniä kumppaneita ja EU-maita. Suomen hankkeessa yksi keskeisimmistä tutkimuskohteista on Yli-Iissä sijaitsevan entisen turvetuotantoalueen, Komppasuon, ennallistaminen ja sen seuranta. Masinotek valittiin hankkeeseen mittaustoiminnasta vastaavaksi toimittajayhtiöksi. Lue lisää
  8. Someron Vesi hankki Masinotekilta sähkönkulutuksen seurantapalvelun

    Sähkömittari ja etäseuranta, Masinotek Someron Vesihuolto Oy vastaa Someron kaupungin alueella juomaveden tuottamisesta sekä jätevesilaitoksen toiminnasta. Lisäksi yhtiö operoi juoma- ja viemärivesien verkostoja, joiden osalta keskeisimpiä kehityskohteita on vuotovesimäärien vähentäminen. Suomen mittakaavassa puhdasvesiverkon vuotovesiprosentti onkin ollut jo alhainen, mutta jatkossa samaan pyritään myös jätevesien osalta. Tätä varten Masinotek on toimittanut Someron Vesihuollolle sähkönkulutuksen seurannan perustuen EMMI-järjestelmään ja Fingrid Datahub -rajapintakytkentään. Lue lisää
  9. Virtain kaupunki hankki Masinotekilta vesistöjen pinnanmittauksen kokonaispalvelut

    Virtain kaupungin virtavesi, jossa Masinotekin pinnanmittaus Virrat sijaitsee keskellä laajoja vesistöalueita. Kaupungin halki virtaa vesiä, joiden seurantavastuu on kaupungin ympäristötoimella. ELY-keskus edellyttää, että kaupunki seuraa kahden eri patorakennelman veden pinnankorkeutta jatkuvatoimisesti. Masinotek on toimittanut kesän 2023 alussa Virtain kaupungille mittausasemat patojen pinnankorkeuksien jatkuvatoimiseen mittaamiseen. Masinotekin vastuulla on hankkeessa sekä mittauslaitteiden toimitus ja rakentaminen että maastoasennukset. Yhtiömme vastaa myös datan reaaliaikaisesta seurannasta, telekommunikaatioyhteyksien järjestämisestä ja datan keräämisestä Masiotekin kehittämään EMMI-järjestelmään. Lue lisää
  10. Masinotekilta puhdasvesiverkon aluemittausjärjestelmä Sipoon Vedelle

    Vesilaitoksen mittakaivo ja sadantamittari Masinotek toteuttaa Sipoon Vedelle puhdasvesiverkon aluemittausjärjestelmää. Järjestelmää laajennetaan verkostoalueittain lisäämällä verkostoon uusia mittakaivoja. Mittakaivoissa käytetään Siemensin virtausmittareita ja Masinotekin paineantureita jatkuvatoimiseen verkoston virtaus- ja painemittaukseen. Masinotekin asentamat GSM / NB-IoT -dataloggerit kommunikoivat mittaustiedot Masinotekin Sipoon Vedelle toimittamaan EMMI-järjestelmään, johon on toteutettu mittakaivoista tulevan datan perusteella automaattinen vuotovesiseuranta ja hälytystoiminnot. Lue lisää
  11. Masinotek automatisoi Nurmijärven Veden pohjavesiseurannan ja -raportoinnin

    Automatisoitu-pohjaveden-havaintoputki-Masinotek Masinotek on toimittanut Nurmijärven Vedelle kokonaisratkaisun pohjavesiseurantaan. Toimitus on laaja ja käsittää sekä automaattiset pohjavesipintojen seurantalaitteet, AHJO-tietojärjestelmän manuaalimittausten maastotallennukseen ja maastotyötä helpottavan Masmaps-karttapalvelun. Kokonaisuuteen kuuluu myös EMMI-järjestelmä, jonne kerätään kaikki pohjavesitieto sekä mittaustulokset. Masinotekin palvelukokonaisuus sisältää myös pinnanmittaustietojen analysoinnin sekä raportoinnin suoraan viranomaisten POVET-järjestelmään. Keväällä 2023 asiakkalle luovutettu järjestelmä on yksi Suomen laajimpia pohjavesiseurannan kokonaisjärjestelmätoteutuksia. Lue lisää
  12. Masinotek toteutti Lahti Aqualle ainutlaatuisen veden laatuseurannan

    Vesilaitoksen jatkuvatoiminen juomaveden laadunseuranta Lahti Aqua on Lahden kaupungin vesilaitos ja vastaa niin juomaveden tuotannosta kuin myös jakelusta kuluttajille. Masinotek on kehittänyt uudenlaisen jatkuvatoimisen mittausmenetelmän juomaveden laatuseurantaan. Mittausyksikkö voidaan asentaa myös puhdasvesiverkoston mittauspisteisiin. Mittausdata kerätään Masinotekin EMMI-järjestelmään, joka valvoo tuloksia ja myös lähettää hälyviestejä, jos vedessä havaitaan epäpuhtauksia. Lahti Aqua hankki järjestelmän Masinotekilta kokonaispalveluna lokakuussa 2022 ja ensitulokset kertovat erittäin tarkoista mittaustuloksista. Lue lisää
  13. Masinotek toimitti Karkkilan Vedelle virtausmittauskaivot ja vuotovesiseurannan

    Vesilaitoksen jatkuvatoiminen vuotovesiseuranta ja mittakaivot Karkkilan kaupungin vesilaitos on hankkinut vuotovesiseurannan kokonaispalvelut Masinotekilta. Toimitus valmistui vuoden 2022 lopulla ja käsitti sekä laitetoimitukset ja asennukset virtausmittauskaivoihin että myös datan jatkuvatoimisen seurannan Masinotekin kehittämän EMMI-järjestelmän kautta. Mittauslaitteina käytetään paineantureita sekä akkutoimisia virtausmittareita. Mittausdata lähetetään EMMIin 4G / NB-IoT -verkon kautta. Masinotek tekee hankkeessa myös mittausdatan analysointia sekä vastaa vuotovesitilanteita seuraavan automaattisen hälytysjärjestelmän toimituksesta ja ylläpidosta. Lue lisää
  14. Hyvinkään Vesi tilasi vesilaboratorion tulospalvelun Masinotekilta

    Vesilaitoksen verkostoveden laatutarkkailu ja laboratoriotulokset Hyvinkään Vesi käyttää Masinotekin AHJO-järjestelmää kunnossapidossa ja EMMI-järjestelmää mm. pohjavesipintojen sekä vesijohtoverkon virtausmittausten automaattisessa seurannassa. Uusimpana laajennushankkeena Masinotek on toimittanut kehittämäänsä EMMI-järjestelmään Hyvinkään Vedelle myös laboratoriotulosten automaattisen datakeräyksen ja tulosten automaattisen raportoinnin eri osapuolille. Toiminto helpottaa veden laadun seurantaa ja tehostaa valvonnan prosesseja. Lue lisää
  15. Masinotekin järjestelmät ELY-keskuksen jokivesiseurantaan Pirkanmaalle

    Tutkijoita Pirkanmaalla raakkujoen rannalla. Masinotek on solminut pitkäaikaisen sopimuksen Pirkanmaan ELY-keskuksen ja Tampereen Veden kanssa merkittävästä jokiseurantahankkeesta. Yhtiömme toimittaa hankkeelle jatkuvatoimisia puro- ja jokiveden laadun ja virtaaman mittauslaitteita sekä laajan dataseurantapalvelun. Hanke on keskeinen osa laajaa kansainvälistä, vuosina 2022-2027 toteutettavaa raakkujokien tutkimushanketta. Masinotek vastaa hankkeessa mittausasemien toimituksista, asennuksista, ylläpidosta sekä jokivesien näytteenotoista ja tulosten tulkinnasta. Kaikkea mittausdataa seurataan yhtiön kehittämän EMMI-järjestelmän kautta. Lue lisää
  16. Luke tilasi peltotutkimuksen pohjavesiseurannan Masinotekilta

    LoRaWAN auttaa ilmastonmuutoksen torjunnassa Hankkeessa Luonnonvarakeskus Luken Kuopion Maaningan yksikkö selvittää turvepohjaisen peltoalan vesitaloutta. Pellon säätösalaojituksella selvitetään veden määrän vaikutusta viljelyyn sekä ilmastonmuutoksen kannalta haitallisten kasvihuonepäästöjen minimointia. Masinotek toimitti Lukelle jatkuvatoimiset pohjaveden pinnankorkeuden mittauslaitteet, EMMI-datajärjestelmän sekä toteutti paikallisen langattoman LoRaWAN-verkon että mittauslaitteiden maastoasennukset. Lue lisää
  17. Masinotek toteutti Kaarinan vesijohtoverkon seurantajärjestelmän

    Mittakaivot valmiina asennukseen Masinotek on toteuttanut Kaarinan kaupungille täyden palvelun kokonaisjärjestelmän vesijohtoverkon reaaliaikaiseen vuotovesiseurantaan. Yhtiömme toimituskokonaisuuteen kuuluivat virtaus- ja painemittauslaitteet, näiden maastoasennukset, etäyhteyden mahdollistavat dataloggerit ja lähettimet sekä mittausdatan seuranta- ja laskentajärjestelmät. Kaikki toimitetut laitteet toimivat maan alla mittakaivoissa ilman verkkovirtakytkentää tai ulkoisia lähetysantenneja. Lue lisää
  18. Savonia AMK hankki laajan hulevesiseurannan Masinotekilta

    Masinotekin virtausmittaus hulevesiverkostossa Masinotek on toimittanut Kuopion kaupungin hulevesikohteiden seurantaan mittaus- ja tietojärjestelmäkokonaisuuden. Savonia-ammattikorkeakoulu kehittää ja tutkii uudessa HuLa-hankkeessaan hulevesien määrän ja laadun hallintaa sekä monitorotointia. Masinotekin kokonaistoimitus kattaa tutkaan perustuvat virtausmittarit, pinnankorkeutta tarkkailevat paineanturit sekä sadantaa seuraavat sademittarit. Huleveden virtaama ja muut parametrit kerätään reaaliajassa Masinotekin kehittämään ja ylläpitämään internet-pohjaiseen EMMI-ympäristöseurantajärjestelmään. Lue lisää
  19. Masinotek toteutti Sipoon Vedelle sähkönkulutuksen seurantapalvelut

    Jätevesipumppaamon taajuusmuuttajat Sipoon Vedellä on kymmeniä jätevesipumppaamoita sekä taajamien paikallispumppaamoina että HSY:n Viikin puhdistamoon johtavina siirtopumppaamoina. Pumppaamoiden yhteinen sähkönkulutus on vesilaitokselle merkittävä kuluerä ja kustannuksia nostaa myös tahaton hulevesien joutuminen viemäriverkostoon. Masinotek on toteuttanut Sipoon Vedelle sähkönkulutuksen seurantajärjestelmän, jolla kerätään kaikista jätevesipumppaamoista tuntikohtaiset kulutusmittaustiedot. Järjestelmää voidaan käyttää mm. vuotovesien hallinnassa ja pumppaamoiden huoltotoiminnan optimoinnissa. Lue lisää
  20. Kiteen vesilaitokselle Masinotekin AHJO-kunnossapitojärjestelmä ja karttapalvelut

    Jätevesipumppaamoiden kunnossapitojärjestelmä Kiteen kaupungin Kesälahden vesilaitos toimittaa Kiteelle juomaveden sekä vastaa jätevesien puhdistuksesta. Vesilaitos hankki Masinotekin AHJO-kunnossapitojärjestelmän keväällä kokeilukäyttöön. Hyvien kokemusten perusteella järjestelmä otettiin tuotannolliseen käyttöön syksyllä 2021. Lisäksi osapuolet sopivat myös Masinotekin Masmaps-karttapalvelun toimituksesta Kesälahden verkostotoiminnan seurantaan. Lue lisää
  21. Luonnonvarakeskus hankki Masinotekin ympäristömittaukset ja -palvelut ilmastohankkeeseen

    Masinotek Oy Luken Jokioisten maastoasennus Turvepellot muodostavat yli puolet Suomen maatalouden kasvihuonekaasupäästöistä. Luonnonvarakeskus LUKE tutkii nelivuotisessa hankkeessaan turvepeltojen pohjaveden korkeuden säädettävyyttä ja sen merkitystä turvepellon hiilitaseeseen. Masinotek on toimittanut kesän ja syksyn 2021 aikana hankkeeseen useita kymmeniä jatkuvatoimisia IoT-mittausasemia sekä antureita. Yhtiömme vastaa myös laitteiden maastoasennuksista, tiedon keruusta ja datajärjestelmän toimituksesta sekä ylläpidosta Luonnonvarakeskukselle. Lue lisää
  22. Masinotek valittiin ELY-keskusten mittalaitetoimittajaksi

    Vesistön pinnankorkeuden mittauspiste ELY-keskukset vastaavat Suomen vesistöjen valtakunnallisesta pinnankorkeuksien seurannasta. Masinotek on voittanut julkisen kilpailutuksen ja solminut Suomen ELY-keskusten kanssa monivuotisen sopimuksen uusien reaaliajassa seurattavien pinnanmittauslaitteiden toimituksista. Kilpailutuksessa Suomen Ympäristökeskus SYKE testasi tarkasti useiden kuukausien ajan Masinotekin mittalaitteita, joiden todettiin täyttävän erittäin tiukoiksi määritellyt kriteerit ja toiminallisuudet. Lue lisää
  23. Kaarinan vesilaitokselle Masinotekin virtausmittaukset

    virtausmittauslaitteisto mittakaivossa Kaarinan kaupungin vesilaitos on valinnut vuotovesien seurantaan Masinotekin puhdasvesiverkon virtausmittauslaitteet ja -järjestelmät. Masinotekin toimitusosuuteen kuuluu yhteensä 26 virtausmittauskaivon virtausmittausten laitetoimitukset, asennukset, dataseurantalaitteet sekä tietoliikennetoimitukset ja datan seurantajärjestelmän ylläpito. Kokonaisuudella valvotaan vuotovesien määriä ja verkoston toimivuutta Kaarinan kaupungin vesihuoltoalueella. Lue lisää
  24. Biolan Oy hankki ympäristöseurantapalvelut Masinotekilta

    Iltakuva Biolanin tehdasalueelta Masinotekin sääasemasta ja virtaamamittauslaitteesta Biolan Oy on tunnettu ympäristö- ja puutarhapuolen kuluttajatuotteiden toimittaja ja kehittäjä, joka panostaa paljon tuotteiden vastuullisuuteen ja ympäristön hoitoon. Biolan on hankkinut Masinotekilta täyden palvelun EMMI-ympäristöjärjestelmän, virtaamamittauslaitteet sekä sääasemaseurannan turvetuotannon ja kasvuturvetuotantoalueen jatkuvatoimiseen ympäristötarkkailuun. Lue lisää
  25. Alva Yhtiöiden pohjavesiseurantaan Masinotekin karttapalvelut ja kunnossapitojärjestelmä

    Pohjaveden havaintoputki mäntykankaalla Alva-Yhtiöt Oy on Keski-Suomen alueen merkittävin energia- ja vesilaitosyhtiö. Masinotek on toimittanut jo vuodesta 2013 alkaen Alvan edeltäjälle, Jyväskylän Energialle, jatkuvatoimisia mittauslaitteita ja näiden tietojärjestelmäpalveluita. Nyt uudella yhtiömuodolla ja -nimellä jatkava Alva-Yhtiöt Oy on tilannut Masinotekilta useita kymmeniä uusia pohjaveden pinnanmittausasemia. Lisäksi Masinotek on toimittanut Alvalle AHJO-kunnossapitojärjestelmän valmiina ylläpidettävänä palveluna Alvan merkittävimpien pohjavesialueiden seurantaan. Lue lisää
  26. Lahden Vesijärvisäätiön ympäristöseuranta Masinotekin EMMI-järjestelmään

    Vesijärven kaislojen niittoa. Päijät-Hämeen Vesijärvisäätiö on hankkinut Masinotekilta EMMI-järjestelmän. Järjestelmään on luotu kaikki Lahden Vesijärven ja laajan järvialueen ympäristömittausten havaintopisteet. EMMI-järjestelmä mahdollistaa reaaliaikaisen dataseurannan ja auttaa järven tilan seurannassa. Hanke nostaa omalta osaltaan esiin Lahden kaupungin vuonna 2021 alkavaa Euroopan ympäristöpääkaupungin asemaa. Lue lisää
  27. Tuusulan Vedelle Masinotekin vuotovesiseuranta

    Virtausmittarin kuva. Tuusulan kunnan vesilaitos hankkii kaiken talousveden tukkuvesiyhtiö Keski-Uudemaan Vesi Oy:ltä. Masinotek on toteuttanut rajapintakytkennät KuVesi:n automaatiosta EMMI-järjestelmäänsä. Näin saatujen jatkuvatoimisten virtausmittaustietojen perusteella Masinotek on toteuttanut vuotovesiseurannan Tuusulan vesihuoltoliikelaitokselle. Lue lisää
  28. Masinotek seurasi Aila-myrskyä reaaliaikaisesti sameusantureilla

    Myrskyävä meri ja graafinen kuvaaja EMMI-järjestelmän mittaustuloksista. Aila-myrsky raivosi 17.-18.9.2020 reilun vuorokauden ajan Suomessa ja yksi myrskyn keskuksista oli Kokkolan merialue. Täällä myrskyn vaikutusta päästiin seuraamaan reaaliajassa myös meren pinnan alta. Masinotek Oy:n toteuttamat sameuspoijuasemat keräsivät ja lähettivät koko episodin ajan sameusdataa sekä pohjassa että pinnassa olevilta sameusantureilta. Aila-myrsky testasi Masinotekin valmiudet mitata ja toimittaa dataa suuresta luonnontapahtumasta ja osoitti, että uusi IoT-tekniikka kestää vaikeatkin olosuhteet ja auttaa ympäristömuutosten ja -tapahtumien seurannassa. Lue lisää
  29. Ähtärin Energia ja Vesi hankki laboratoriotietojen seurantajärjestelmän Masinotekilta

    Kuva pandasta. Masinotek on toimittanut loppukesän 2020 aikana eläinpuistostaan kuuluisan Ähtärin kaupungin vesilaitoksen käyttöön EMMI-järjestelmän. EMMIin päivittyy vesilaboratorion tulostiedot automaattisesti suoraan laboratorion LIMS-järjestelmästä. Ähtärin EMMIin toteutettiin myös pohjavesien pinnankorkeuden seuranta, vanhojen historiatietojen yhdistäminen ja tiedon jako naapurivesilaitokselle EMMI Share -toiminnolla. Lue lisää
  30. Masinotekilta Riihimäen Vedelle vesijohtoverkoston virtausmittauspalvelut

    EMMI-järjestelmän karttapalvelu kuva. Kesän 2020 aikana on Masinotek toimittanut Riihimäen Veden puhdasvesiverkostoon useita virtausmittauskohteita käsittävän reaaliaikaisen seurantapalvelun. Taustajärjestelmänä hankkeessa käytetään Masinotekin EMMI-järjestelmää, johon on luotu rajapinnat sekä Mipron MISO-automaatiojärjestelmästä että asiakkaalle toimitetuista dataloggereista, joilla seurataan vesijohtoverkoston virtausmääriä ja verkostopaineita. Lue lisää
  31. EPV Bioturve Oy:lle Masinotekin EMMI-järjestelmä ympäristöseurantaan

    Peurainnevan laskeutusallas. Suomalaisen EPV Energia Oy -konsernin omistama turvetuotannon erikoisyhtiö EPB Bioturve hankki kesällä 2020 Masinotekilta uuden konseptin virtausmittauskokonaisuuden. Hankkeessa Masinotek yhdisti omaa virtausmittausten, tietojärjestelmien ja etäseurattavien tietolähteiden erikoisosaamista sekä konsultoi EPV:tä myös ympäristölupien saamiseksi uudelle IoT-seurantakonseptille. Lue lisää
  32. Masinotekilta automaattinen kaukolämpöverkon kulutusseuranta Orimattilaan

    Energiateollisuuden putkistoa maassa. Kaukolämpöverkon kulutuspisteistä kerätään yleensä hyvin reaaliaikaista tietoa laskutusta varten. Hyvin harvoin tätä tietoa kuitenkaan hyödynnetään laitoksilla laajemmin. Masinotek on toimittanut Orimattilan Lämmölle EMMI-järjestelmän, joka kerää keskitetysti kulutustietoja ja auttaa siten verkon kaukolämpölaitosten käytön ja kaukolämpoverkon suunnittelun optimoinnissa. Lue lisää
  33. Reaaliaikainen vuotovesiseuranta Masinotekilta Hyvinkään Vedelle

    EMMI-järjestelmän graafinen näkymä Hyvinkäään Veden verkostomittauksista. Yksi vesilaitosten suurimpia haasteita on vuotovesien seuranta puhdasvesiverkostoissa. Masinotek on toimittanut Hyvinkään vesilaitokslle uudenlaiset virtaamamittauskaivot ja- laitteet, joiden virtausmittaustiedot kerätään reaaliajassa Masinotekin kehittämään EMMI-järjestelmään. Uutta hankkeessa oli valittu virtausmittaustekniikka ja kustannustehokas kokonaisratkaisu. Lue lisää
  34. Ulvilan Vesilaitoksen laboratorioanalyysitulokset ja pohjavesitarkkailu Masinotekin EMMI-järjestelmään

    Pohjavesitarkkailun mittauspiste metsässä. Vesilaitoksen tehtävänä on turvata toiminta-alueellaan sopimusasiakkaidensa tarvitseman veden määrällinen ja laadullinen saatavuus sekä huolehtia viemärivesien poisjohtamisesta ja käsittelystä. Laatuseurantaa varten Ulvilan Vesilaitos tilasi Masinotekiltä EMMI-järjestelmän, johon jatkossa kerätään datat pohjaveden pinnankorkeusmittauksista ja talousveden laboratorioanalyysituloksista. Lue lisää
  35. Pirkanmaan Jätehuollon laboratoriotulokset Masinotekin EMMI-järjestelmään

    Näyttökuva Pirkanmaan Jätehuollon Masmaps-karttapalvelusta. Pirkanmaan Jätehuolto Oy vastaa lähes puolen miljoonan asukkaan jätehuollon ja kierrätyksen palveluista Tampereen seudulla. Sen omistavat 17 alueen kuntaa ja kaupunkia. Yhtiö on hankkinut Masinotekilta EMMI-ympäristöseurantajärjestelmän alueen jätekeskusten seurantaan. EMMIin tuodaan automaattisesti kaikki jätekeskusten seurantaan liittyvä laboratoriodata. Järjestelmään on liitetty myös Masinotekin kehittämä Masmaps-karttapalvelu. Lue lisää
  36. Varsinais-Suomen ELY hankki Masinotekilta pohjaveden seurantapalvelut

    Kiisanpirtin pohjaveden havaintoputki metsässä. ELY-keskukset vastaavat viranomaisvastuulla tärkeimpien pohjavesivarantojen seurannasta. Varsinais-Suomen ELY-keskus tilasi Masinotekilta pohjavesien jatkuvatoimiset mittausasemat sekä datan seurantapalvelut. Masinotek vastaa sekä automaattisten pinnankorkeusasemien asennuksista että mittaustulosten rajapintakytkennöistä yhtiön kehittämään EMMI-järjestelmään. Lue lisää
  37. Jyväskylän Energialle laajennus automaattiseen pohjavesitarkkailuun

    Hiekkakankaan metsässä oleva pohjavesiputki. Jyväskylän Energia Oy:n Vesi- ja Verkot -yksikkö on yksi Suomen suurimpia vesilaitoksia. Yhtiö vastaa mm. puhtaan veden tuottamisesta, jakelusta ja jätevesilaitoksista. Masinotek on jo vuosia vastannut useiden pohjavesialueiden automaattisesta pinnanseurannasta Jyväskylän Energialle. Kesän 2019 alussa toimintaa laajennettiin Keski-Suomessa uudelle pohjavesialueelle. Lue lisää
  38. Kokkolan sataman ja laivaväylän ruoppausten jatkuvatoimiset sameusmittaukset Masinotekilta

    Kokkolan sataman edessä laiva ja sameusmittaus poiju. Kokkolan satama on vuosia ollut yksi Suomen neljästä suurimmasta yleissatamasta. Satamaan johtavan väylän ruoppaus ja leventäminen nostaa merkittävästi sataman käyttöastetta. Alueen teollisuuden käyttämän raakaveden laadun sekä lähteisten herkkien luonnonsuojelu- ja Natura-alueiden riskiseurannan takia alueen meriveden tila halutaan tuntea tarkkaan. Liikenneviraston ja Kokkolan sataman vetämän suuren yhteishankkeen sameusseurannan kokonaisvastuutoimittajaksi valittiin Masinotek Oy. Lue lisää
  39. Tuusulan seudun vedelle Masinotekin karttapalvelut

    AHJO-karttapalvelu kuva. Tuusulan seudun vesilaitos kuntayhtymä (TSV) on yksi Suomen suurimpia tukkuvesiyhtiöitä. Merkittävä osa yhtiön puhdasvesituotannosta tehdään tekopohjavedestä. Yhtiö vastaa vesitoimituksista sekä Järvenpään, Keravan, Sipoon että Tuusulan vesilaitoksille. TSV käyttää laitostensa kunnossapitoseurantaan Masinotekin AHJO-järjestelmää, johon kesän 2018 lopulla kytkettiin myös Masinotekin karttapalvelut. Lue lisää
  40. Nurmijärven Vedelle automaattinen pohjavesiseuranta

    Pohjaveden havaintoputki metsässä. Masinotek on toimittanut kesän 2018 aikana Nurmijärven Vedelle pohjavesialueen automaattiseurantaan laitteet ja seurantapalvelut. Kohdealueena on Teilinummen pohjavesialue, jossa selvitetään mahdollisuuksia tekopohjavesitoiminnan aloittamiseen. Alueella tehtävät imeytyskokeet edellyttävät tarkkaa ja jatkuvatoimista seurantaa pohjaveden pinnankorkeuksista. Lue lisää
  41. Takon kartonkitehtaalle raakaveden sameusmittaukset

    Tammerkoski ja Metsä Boardin Takon kartonkitehdas. Metsä Boardin Takon kartonkitehtaan läheisyydessä aloitetun Tammerkosken sillan korjaustyöt vaikuttavat paperitehtaan raakaveden laatuun. Masinotek on toimittanut etämittausjärjestelmän ja tätä tukevat palvelut KVVY Tutkimus Oy:lle, joka valvoo veden laatua automaatisella sameusmittausanturilla. Lue lisää
  42. Masinotek toteutti Jyväskylän Energian automaatiosta rajapinnan EMMI-järjestelmään

    Pohjaveden havaintoputki metsässä mäntyjen vieressä. Jyväskylän Energian Vesi- ja verkot -yksikkö vastaa Keski-Suomessa vedenhankinnasta laajalla maantieteellisellä alueella. Yhtiö kehittää myös uutta Pisara-palvelua, jonka tarkoituksena on tehostaa vesihuoltoalan prosesseja myös muiden vesilaitosten osalta. Masinotek on toimittanut ja ylläpitänyt jo vuosia pohjaveden automaattista pinnankorkeuden seurantaa Jyväskylän Energialle. Mittausdata kerätään EMMI-järjestelmään, jonka käyttötarkoitusta laajennettin nyt tehdyn rajapintahankkeen kautta. Lue lisää
  43. Joensuun Veden automaatiosta rajapinta Masinotekin EMMI-järjestelmään

    EMMI-järjestelmään automaattisesti rajapintojen kautta tuleva data. Joensuun Veden maantieteellinen toimialue on laaja ja vaatii tarkkaa vedenottamoiden seurantaa. Ympäristöluvat edellyttävät pohjavesiseurantaa, jota on tehty Masinotekin toimittaman EMMI-järjestelmän kautta vuodesta 2016 lähtien. Uuden hankkeen kautta EMMIin kehitetään myös rajapinnat Joensuun Veden automaatioon, jolloin saman järjestelmän kautta voidaan seurata veden pumppausmääriä sekä lähivesistöjen ja pohjavesialueiden pinnankorkeuksia. Lue lisää
  44. Masinotek toimitti Rauman satamalle jatkuvatoimiset sameusmittausasemat

    Jatkuvatoimisten sameusantureiden etäseurantalaitteet kilometrien päässä satamasta. Rauman satama parantaa laivaväyliään ja se on saanut ympäristöluvan merialueen ruoppauksiin. Lupaehtojen edellytyksinä on jatkuvatoiminen sameusmittaus ja ympäristöseuranta, jota alueella tekee Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys (KVVY). Masinotek toimittaa hankeeseen jatkuvatoimisten sameusantureiden etäseurantalaitteet, laiteasennuksia merellä, datatiedonsiirron, tarvittavat laiterajapinnat sekä Internet-pohjaisen EMMI-ympäristöseurantajärjestelmän. Lue lisää
  45. Ruotsin maatalousyliopisto tilasi Masinotekin EMMI-järjestelmän

    Ilmakuva Upsalan maatalousyliopistosta. SLU (Swedish University of Agricultural Sciences) on Ruotsin merkittävin maatalous- ja ympäristöalan tutkimuslaitos. Se työllistää lähes 3500 tutkijaa ja tohtorikoulutettavaa. SLU:n toimialat ympäristö, vesi, maatalous ja maaperätutkimus ovat Masinotekin tärkeitä liiketoiminta-alueita. SLU on tilannut Masinotekin EMMI-järjestelmän jatkuvatoimisten ympäristömittausasemiensa etäseurantajärjestelmäksi. Lue lisää
  46. Masinotek toimitti Itämeren tutkimustoimintaan etäseurattavat mittauslaitteet

    Tvärminnen rantaa mereltä päin kuvattuna. Hangon edustalla sijaitsevan Helsingin yliopiston Tvärminnen tutkimusaseman tehtäviin kuuluu itämeren vesitilanteen seuranta. Tutkimusasema on jo aikaisemmin hankkinut käyttöönsä Masinotekin EMMI-ympäristöseurantajärjestelmän. Kesän ja syksyn 2016 aikana Masinotek toimitti asemalle monipuoliset YSI-mittausanturit. Toimitukseen kuului myös etäseurantajärjestelmän toteutus ja dataseurannan kytkentä EMMI-järjestelmään. Lue lisää
  47. VAPO Oy:n ympäristötutkimukselle turvesuon kokonaisseurantajärjestelmä

    Kuva Vapon turvesuolta. Masinotek on kehittänyt ja toimittanut kesän 2016 aikana Vapo Oy:lle uudentyyppisen pumppaamoiden virtausmittauksen etäseurantayksikön. Yksikkö sijoitettiin maanalaiseen mittakaivoon ja sillä seurataan reaaliaikaisesti vesien puhdistukseen rakennetulle pintavalutuskentälle pumpattavien vesien määrää. Mittausdataa seurataan Internet-käyttöliittymillä Masinotekin EMMI-ympäristöseurantajärjestelmän kautta. Lue lisää
  48. Lammin biologiselle tutkimusasemalle Masinotekin etäseurattava maakosteus- ja lämpötilaseurantayksikkö

    Kolme miestä asentamassa etäseurattavaa maakosteus- ja lämpötilaseurantayksikköä Koiransuolenojalle. Masinotek on kehittänyt uuden maaperäolosuhteiden seurantaan suunnatun etämittausyksikön. Ensimmäisen mittausaseman on tilannut Helsingin yliopiston Lammin biologinen tutkimusasema. Toimitettu seurantayksikkö mittaa maaperän ominaisuuksia jatkuvatoimisesti ja lähettää tiedot automaattisesti suoraan Masinotekin Lammille toimittamaan ja ylläpitämään internet-pohjaiseen EMMI-ympäristöseurantajärjestelmään. Mittaustietoja hyödynnetään peltoviljelyn ja sen ympäristövaikutusten pitkäaikaisseurannassa. Lue lisää
  49. Turun ammattikorkeakoulu hankki Masinotekin EMMI-järjestelmän saaristomeren ja sinilevätilanteen seurantaan

    Saaristomeri YSI-anturi seuranta graafi. Masinotek Oy on toimittanut Turun AMK:n vesitekniikan yksikölle EMMI-ympäristöseurantajärjestelmän ja siihen liittyvät seurantapalvelut. AMK on jo useita vuosia toimittanut tutkimus- ja seurantapalveluita alueensa lähivesistöjen seurantaan. Tällä hetkellä Masinotekin EMMI-järjestelmällä seurataan lähes reaaliaikasesti sekä saaristomeren veden laatua että sinilevien kasvutilannetta Naantalin, Paraisten, Liedon ja Turun alueen vesistöissä.Tulevina vuosina voidaan järjestelmää laajentaa koskemaan yhä useampia mitauspisteitä ja mittausparametreja. Lue lisää
  50. Kekkilä Oy:lle turvesoiden virtaamamittausyksiköt ja etäseuranta

    Mittauskaivo Kekkilän suolla. Vapo-konserniin kuuluva Kekkilä Oy on puutarha-alan pohjoismaiden markkinajohtaja kasvualusta-, lannoite- ja katetuotteissa. Merkittävä osa kasvualustatuotteista perustuu suomalaiseen turpeeseen, jota Kekkilä tuottaa etenkin Lounais- ja Etelä-Suomeen sijoittuvilta turvetuotantoalueilta. Nykyiselle turvetuotannolle keskeistä on jatkuvatoiminen ympäristön seuranta ja vesien hallinta. Masinotek toimittaa loppukevään ja kesän 2016 aikana Kekkilälle turvesoiden ympäristön monitorointiin kokonaisvaltaisen tarkkailujärjestelmän sekä etäseurattavat jatkuvatoimiset virtaamamittausyksiköt. Lue lisää
  51. Uppsalan yliopistolle Masinotekin VEHU-kunnossapitojärjestelmä sekä EMMI-ympäristömonitorointijärjestelmä

    Jäinen järvi ja Uppsalan säähavaintopiste pienessä saaressa. Uppsalan yliopisto on Ruotsin toiseksi suurin yliopisto ja merkittävä luonnontieteellisen tutkimuksen keskus. Yksi yliopiston vanhimpia tutkimusyksiköitä on Erkenin luonnontieteellinen tutkimusasema, joka on harjoittanut vesistöön ja ilmatieteeseen liittyvää tutkimustoimintaa jo lähes 100 vuotta. Tutkimusaseman mittausinstrumenttien kunnossapito ja datan keräys automaattiasemilta tehdään Masinotekin kehittämillä ja ylläpitämillä järjestelmillä. Lue lisää
  52. Tampereen moottoritien päällä toimiva Neste K Linnatuuli hankki Masinotekin liikenneseurantajärjestelmän

    Linnatuuli Tervetuloa toivotus Masmonitor-näkymällä. Janakkalan kohdalla, Hämeenlinnan eteläpuolella sijaitseva Linnatuuli on ainutlaatuinen liikenteen seurantapaikka. Moottoritien molemmilla puolilla sijaitsevilla huoltoasemilla sekä tien päällä olevassa isossa ravintola- ja kauppapaikassa vierailee vuosittain kymmeniätuhansia autoilijoita. Masinotek on toimittanut Linnatuuleen reaaliaikaisen liikenneseurantapalvelun, joka hyödyntää Tieliikennelaitoksen Open Data -palvelua. Lue lisää
  53. Turun vesiliikelaitokselle ja Jyväskylän Energialle Masinotekin tiedonvarmistuspalvelu MasTakeout

    Talvinen maisemakuva jään yli Jyväskylän Energiasta auringonlaskun aikaan. Osalle Masinotekin suurimmista asiakkaista on tärkeää, että heidän Masinotekin toiminnanseurantajärjestelmiin tallennettava datansa varmistetaan myös asiakkaan omille palvelimille. Normaalisti Masinotek ylläpitää palvelut ja varmuuskopioinnit asiakkaalle toimitettavan Internet-palvelun kautta, mutta uutena lisäpalveluna on yhtiömme kehittänyt myös täysin automatisoidun prosessin, jolla asiakas saa määrävälein kopion kaikista omista järjestelmiin tallentamistaan tiedoista. Automaattisen varmuuskopiointipalvelun Masinotek on toimittanut vuoden 2016 alussa sekä Jyväskylän Energian Vesi- ja Verkot liiketoimintayksikölle että myös Turun Seudun Vesilaitokselle. Lue lisää
  54. Joensuun Vesi tilasi Masinotekin EMMI-ympäristöseurantajärjestelmän

    Suolampi Joensuussa. Joensuun Vesi on vastuupinta-alaltaan yksi Suomen suurimmista vesilaitoksista. Vesilaitoksen toiminta on laajentunut useiden entisten naapurikuntien alueelle ja siten myös ympäristön tarkkailun vastuualue on kasvanut merkittävästi. Joensuun Veden ympäristön tarkkailuvastuisiin kuuluu useita satoja pohjaveden havaintoputkia, järvialueita, patoja sekä lampia. Näiden kohteiden ympäristöseurantaan on vesilaitos hankkinut Masinotekin EMMI-järjestelmän, johon mittausdatat kerätään sekä suoraan automaattiantureilta maastosta että myös manuaalimittauksina. Lue lisää
  55. Hämeen ammattikorkeakoululle Masinotekin EMMI-ympäristöseurantajärjestelmä

    Syksyinen kuva Hämeen ammattikorkeakoulun pellolta. Hämeen ammattikorkeakoulu (HAMK) on päävetäjänä maatalouden ravinneseurantaan keskittyvässä Ravinneresurssi-hankkeessa. Hankeessa tutkitaan jatkuvatoimisten ja etäseurattavien mittalaitteiden avulla maatalouden ravinteiden kulkeutumista vesistöön sekä selvitetään keinoja ravinteiden tehostettuun kierrätykseen takaisin peltoviljelyyn. Masinotek on toimittanut hankkeeseen EMMI-ympäristöseurantajärjestelmän, jonka avulla voidaan seurata ravinteiden kulkeumaa ja vesiensuojelutoimenpiteiden vaikutuksia. Lue lisää
  56. Riihimäen Vesi hankki Masinotekin järjestelmät verkostoseurantaan

    Karttakuva Riihimäen verkostoseurannan alueesta. Riihimäen Vesi vastaa alueensa veden hankinnasta, vesijohtoverkoista, jätevesien puhdistuksesta, jätevesipumppaamoista, viemäriverkostoista ja hulevesistä. Keskeinen osa toimintaa on kerätä tietoja sekä verkoston kunnosta että verkostoon johdettavan veden laadusta ja vedenottoalueiden pohjavesien pinnankorkeuksista. Masinotek on toimittanut Riihimäen Vedelle EMMI-järjestelmän, jolla seuranta voidaan automatisoida. Lue lisää
  57. Masinotek valittiin mukaan EU:n Horizon 2020 -tutkimusohjelmaan

    eLTER H2020 -logo. Masinotek on valittu mukaan suureen EU-rahoitteiseen eLTER-hankkeeseen, joka on osa EU:n uutta Horizon 2020 -tutkimuspuiteohjelmaa. Hanke kestää neljä vuotta ja siinä on mukana 21 Euroopan maata. Muut hankeosapuolet ovat pääosin luontotutkimusta harjoittavia yliopistoja ja merkittäviä tutkimusasemia. Masinotekille hanke tarjoaa ainutlaatuisen yhteistyöverkoston ja se edistää yhtiön kansainvälistymistä huippuosaajien seurassa. Lue lisää
  58. Masinotekilta VAPO:lle turvetuotantoalueiden automaattiset virtausmittaukset

    Mittauskaivo Vapon suolla metsän laidassa. Vapo Oy on yksi maailman suurimmista turvetuottajista. Turvetuotantoa pyritään tekemään ympäristön ehdoilla ja siksi VAPO panostaa turvetuotannon ympäristövaikutusten seurantaan. Koko suosysteemin vesitalouden hallinta ja mahdollisimman reaaliaikainen seuranta mahdollistavat ympärisökuormituksen pienentämisen. Tähän tarpeeseen VAPO on hankkinut Lounais-, Keski- ja Pohjois-Suomen alueelle valumavesien virtausamittausjärjestelmät Masinotek Oy:ltä. Lue lisää
  59. Masinotek yhteistyöhön Vanajavesikeskuksen ja Keskon kanssa

    Vanajavesikeskuksen Masmonitor näyttökuva yhteistyötahoista. Vanajavesikeskus on Hämeen alueella toimiva yhdentoista kaupungin ja kunnan omistama säätiö. Masinotek on toimittanut Vanajavesikeskukselle uuden Masmonitor-seurantajärjestelmän, jonka kautta voidaan ohjata vesistöjen automaattimittauspisteistä ajantasaista seurantatietoa jopa suoraan kuluttajien saataville. Lue lisää
  60. Lohjan kaupungin vesilaitokselle EMMI-ympäristöseuranta

    Rantakuva järveltä päin Lohjalla. Lohjan kaupungin vesilaitos on laajentunut viime vuosina merkittävästi yhtä aikaa kaupungin tekemien kuntaliitosten kanssa. Samalla vesilaitoksen ympäristötarkkailuvastuut ovat kasvaneet. Tätä toimintaa helpottamaan Lohjan Vesilaitos on tilannut Masinotekilta EMMI-ympäristöseurantajärjestelmän toimituksen ja järjestelmän ylläpitopalvelut. Lue lisää
  61. VTT:lle turvesuon virtausmittausjärjestelmät ja seurantapalvelut

    Nuttakaivo Raatteikonsuolla. Turvesoiden vesistövaikutuksia seurataan ja tutkitaan paljon. VTT on selvittänyt keväästä 2014 lähtien Keski-Suomessa sijaitsevan tutkimussuon kuormitusta alapuoliseen vesistöön sekä sitä millä tavoin päästöjä voidaan alentaa. Masinotek on toimittanut tutkimushanketta varten VTT:lle automaattiset virtausmittauslaitteet sekä EMMI-ympäristöseurantajärjestelmän. Lue lisää
  62. Masinotekilta pohjavesien yhteistarkkailujärjestelmä Länsi-Uudenmaan Vesiensuojeluyhdistykselle

    Kuva harjulta kesäauringossa. Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry eli LUVY on yksi Suomen merkittävimmistä toimijoista pohjavesialueiden tarkkailutoiminnassa. LUVY:n toimialueella sijaitsee mm. Suomen toiseksi tärkein Salpausselkä - Lohjan hiekkaharju muodostelma. Lisäksi LUVY tutkii ja seuraa pohjavesien pinnankorkeuksia ja kemiallista tilaa jatkuvatoimisesti laajalla alueella Keski-Uudeltamaalta Hankoon saakka. Erityistä osaamista LUVY:lle on kertynyt ns. pohjavesien yhteistarkkailuista, jolloin pyritään muodostamaan mahdollisimman laaja kuva kokonaisten pohjavesialueiden tilasta kattaen myös yksittäisten teollisuustoimijoiden pohjavesitarkkailut kullakin alueella. Lue lisää
  63. EMMI-ympäristöseuranta Tuusulan Seudun Vedelle

    Graafinen näkymä Tuusulan Seudun Veden EMMI-järjestelmän mittaustuloksista. Tuusulan Seudun Vesi (TSV) Oy on Järvenpään, Keravan, Tuusulan ja Sipoon kaupunkien ja kuntien omistama tukkuvesitoimittaja. TSV vastaa omistajakuntien vedenhankinnasta sekä jakelusta kuntien vesijohtoverkkoihin. Merkittävän osan hankkimastaan vedestä TSV tekee tekopohjavedestä, jonka alkulähde on Päijänteeltä lähtevä Suomen pisin veden siirtotunneli. Lue lisää
  64. Vaisalan sääasemaseuranta Aalto-yliopistolle

    Aalto yliopiston EMMI-järjestelmä. Masinotek on toimittanut EMMI-ympäristöseurantajärjestelmän Aalto-yliopiston Yhdyskunta- ja ympäristötekniikan laitokselle. Projektin aikana on EMMIin toteutettu mm. reaaliaikainen Vaisalan WXT-520 sääaseman seuranta, viemäriverkoston virtausmittaus sekä pohjavesiseuranta. Masinotekin EMMI-palvelun kautta voidaan eri mittausparametrejä yhdistää ja seurata internet-käyttöliittymillä. Jatkossa EMMIä käytetään Aalto-yliopistolla monipuoliseen ympäristön tilan seurantaan sekä tutkimushankkeissa että jatkuvatoimisessa ympäristön tilan seurannassa. Lue lisää
  65. Jyväskylän Energialle pohjavesialueen tarkkailujärjestelmä

    Pohjavesiputki metsässä. Masinotekin EMMI-ympäristöseurantajärjestelmä on toimitettu Jyväskylän Energian vesilaitosliiketoiminnan käyttöön. EMMIllä seurataan pohjavesien pinnankorkeuden vaihteluita lähes reaaliajassa jatkuvatoimisesti. Masinotekin kesäkuussa toteuttama toimituskokonaisuus kattaa myös antureiden ja loggereiden toimitukset ja maastoasennukset. Lue lisää